perjantai 15. kesäkuuta 2018

Kukkakaalipizza

Kukkakaalipizza



Aluksi täytyy heti pyytää teiltä, jotka ahkerasti blogiani luette, ANTEEKSI! Jotenkin aika ei viime aikoina ole riittänyt postailuun ja se on kyllä harmittanut. Ruoka on yhä edelleen intohimoni ja suuri kiinnostukseni kohde, mutta palkkatyöni joka myös on ruuan parissa, on vaatinut lähes kaiken energiani. Syksyllä varmasti taas viimeistään aktivoidun postaukssien suhteen, joten älkää nyt kokonaan blogiani unohtako. Kysymyksiä ruokaan liittyen ja vinkkejä saa kysellä. Autan mielelläni kykyjeni mukaan.

Mutta nyt on pakko tehdä tämä nopea postaus tästä ihanasta ja helposta kukkakaalipizzasta. Rakastan kukkakaalia ja syön sitä kaikissa muodoissa. Tämä on kiva vaihtoehto perinteiselle pizzalle ja käy ihan ruuasta.



KUKKAKAALIPIZZA

Iso kukkakaali
Sipulia
Valkosipulia
400 g jauhelihaa (mikätahansa jauheliha käy)
1-2 dl juustoraastetta (Itsekäytin emmentalraastetta)
Kirsikkatomaatteja
Pizzamaustetta
Suolaa
Mustapippuria
Tuoretta basilikaa
Oliiviöljyä


Valitse vieleisesi vuoka tai uunipelti. Paista jauheliha ja sipulit. Mausta seos suolalla ja pippurilla ja lisää loppuvaiheessa valkosipulia pienittynä mieleisesi määrä. itse rakastan valkosipulia, laitoin yhden yhdenkynnen valkosipulin. Leikkaa kukkakaali noin sentin siivuiksi. Levitä uunivuuan/uunipellin pohjalle hiukan oliiviöljyä ja suolaa ja pyörittele kukkakaalisiivut öljyssä ja suolassa. Levitä siivut ikäänkuin pohjaksi vuokaan. Paista pelkkiä kukkakaaleja uunissa 200 asteessa noin 10-15 minuuttia. Lisää päälle paistettu jauheliha ja puolitetut kirsikkatomaatit. Ripottele päälle pizzamaustetta ja juustoraaste. Paista uunissa, kunnes juusto on sulanut ja hiukan ruskistunut. laita päälle tuoretta basilikaa. Anna hiukan vetäytyä ennen syömistä.







Vähän kevyempi vaihtoehto normipizzalle ja niin hyvää!!!

Ihanaa Juhannusta ja kesää kaikille! Muistakaa höllätä ja rentoutua kesällä ja vapautukaa arjen rutiineista. Ladataan nyt akkuja pitkää talvea varten.


Neilikka, Kukkakauppa Hopiahippu




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti