sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kesäkurpitsaa ja fetajogurttia





Kesä on kääntynyt kohti syksyä ja arki on alkanut. Pieni tauko blogin pitoon ja keskittyminen kaikkeen muuhun oli ihan tervetullutta. Nyt taas arjen alettua on mukava pikkuhiljaa ruveta suunnittelemaan syksyn postauksia ja kokkailuja.

Loman jäkeen työhousut kiristää ja kesäherkut ja juomat tuntuvat vyötäröllä. Joten hiukan keveymmät ruuat ovat tervetulleita. Grillatut kesäkurpitsat ovat maistuva ja hiukan kevyempi vaihtoehto ainaiselle lihan ja makkaran grillaamisella. Ne on helppo ja nopea valmistaa.


GRILLATUT KESÄKURPITSA

Kesäkurpitsaa
Oliiviöljyä
Tuoretta valkosipulia
Suolaa


Pese kesäkurpitsat ja kuivaa. Leikkaa ne pituus suunnassa noin reilun puolensentin vahvuisiksi siivuiksi. Sivele kesäkurpisoiden pintaa oliiviöljyä ja ihan pieneksi hakattua valkosipulia sekä ripaus suolaa. Anna maustua huoneen lämmössä noin tunti, niin ne maustuvat paremmin. Jos on kiire voit myös grillata ne heti kuumassa grillissä. Kääri valmiin kesäkurpitsasiivut rullalle tarjoiluastiaan.


FETAJOGURTTI

Pala Patros fetajuustoa
2 dl Kreikkalaista jogurttia
Tilkka oliiviöljyä
Kesäsipuli varsineen

Murskaa fetajuusto haarukalla pieneksi ja pienennä kesäsipuli varsineen pienenksi. Sekoita sipuli ja juusto jogurtin sekaan. Lisää sekaan tilkka oliiviöljyä. Tarjoile vasta grillattujen 
kesäkurpitsaviipaleiden kanssa.







Oi miten yksinkertainen ja hyvä herkku. Jos haluaa tuhdimman ruuan voi lisäksi grillata palan lohta tai kanaa.

Kiitos lukijat, että jaksoitte käydä blogisivuillani myös kesällä vaikka uusi päivityksiä ei tullutkaan.
Olisi muuten kiva kuulla millaisia reseptejä ja ruokajuttuja kaipaisitte/haluaisitte lukea.

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

4 kommenttia:

  1. Täähän menis myös pitojen täytteeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en tullut ajatelleeksikaan ennen kuin näin postauksesi😊
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Niin yksinkertaista ja takuulla niin hyvää! Rakastan kesäkurpitsajuttuja, fetaa, kaikenlaisia jogurttikastikkeita eli ihan mun juttu. Vielä en ole ehtinyt tätä tehdä, mutta kokeiluun menee! Kiitos ohjeesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Oli kyllä niin hyvää. Täydellinen mätsi grillattu valkosipulinen kesäkurpitsa ja suolaisen pehmeä jogurtti kastike.

      Poista