Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuorejuusto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuorejuusto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivän herkuttelua... lohikakkua, simpukoita

Lohihyytelökakku


Itsenäisyyspäivä on meidän perheessä juhlapäivä ja ruuat sen mukaiset. Pappani on taistellut sodassa ja haavoittunut siellä. Olen kuullut lukuisia sotakertomuksia ja niiden tarinoiden kautta itsenäisyyspäivä on saanut erityisen merkityksen. Kuinka etuoikeutettuja olemmekaan, kun saamme asua itsenäisessä Suomessa. Perheemme perinteisiin kuuluu Tuntemattoman sotilaan katselu, niin kuin yhä elossa olevan pappanikin. Päivällä syödään hyvin ja illalla kileistellään kuohuvaa, nautitaan herkkuja ja katsellaan tietysti linnan juhlia. Tänä vuonna päivällä söimme simpukoita, maalaisranskalaisten ja aiolin kanssa. Simpukoiden ohje löytyy https://sopivansuolaista.blogspot.fi/search?q=sinisimpukat


sinisimpukat

sinisimpukoita valkoviinissä ja kermassa

Maalaisranskalaiset ja valkosipulimajoneesi

simpukatviinissä

sinisimpukka ateria

Illalla ennen linnanjuhlia poksautettiin kuohuvapullo auki ja nautittiin malja itsenäiselle Suomelle. Sen jälkeen kahviteltiin muutamapäivä sitten tehdyn tiikerikakun sekä ihanan suolaisen kylmäsavulohikakun kera. Liivatteella tehtävät erilaiset hyytelökakut ovat näyttäviä ja herkullisia kahvi- tai bufeepöydän tarjottavia. Ne ovat myös helppoja ja nopeita tehdä.

Skumppalasit

Itsenäiselle Suomelle!

Kattaus

itsenäisyyspäivälle!

Kahvipöytä

Kuohuviinit

Kylmäsavulohikakku



Kylmäsavulohikakku

Pohja:
10 siivua maalahdenlimppua
50 g sulaa voita

Täyte:
n. 200g kylmäsavulohta
2 dl kermaviiliä
1 dl smetanaa tai ranskankermaa
300g philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
1 dl kermaa
1 dl vettä 
5 liivatelehteä
1 kasvisliemikuutio
1/2 dl silputtua tilliä
1/2 dl silputtua kevätsipulia
2 rkl sitruunan tai limen mehua
mustapippuria
ripaus suolaa

Koristeeksi:
Tuoretta kirjolohenmätiä
Rucolaa
tilliä


Pieni sauvasekoittimella limpun siivut pieneksi ja lisää sekaan voisula. Laita irtopohja vuuan pohjalle vuuan muotoinen leivinpaperi, näin kakun siirtäminen tarjoiluastiaan on helpompaa. Painele limppuvoiseos tiiviisti vuuan pohjalle. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi paloiksi ja silppua tilli ja kevätsipuli. Laita kulhoon kermaviili, tuorejuusto, ranskankerma ja notkista seos desillä kermaa. Lisää sekaan tilli, kevätsipuli, lohi, sitruunanmehu ja mausteet. Keitä desi vettä ja lihaliemikuutio. Purista pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne kuumaan liemeen. Lisää liemeen sulaneet liivatteet ohuena nauhana kulhoon jossa muut aineet ovat. Kaada koko seos irtopohja vuokaan limppupohjan päälle. Laita koko komeus kylmään. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä, kun seos on hyytynyt ja maut tasaantuneet. Irrota kakku vuuasta ennen tajoilua, siirrä mieleiseesi tarjoiluastiaan ja koristele tuorreella kirjolohenmädillä ja rucolalla.




Lohihyytelökakku



kirjolohenmäti leipä

Hyytelökakku



Kylmäsavulohikakku


Oi mikä ihana itsenäisyyspäivä! Aamupäivän olin töissä ja töiden jälkeen herkulliset simpuvat perheetn kesken. Illalla sitten hiukan isommalla porukalla kuohuvat, suussa sulavaa kylmäsavulohikakkua ja linnanjuhlat. Taas sai ihastella toinen toistaan kauniimpia kampauksia ja pukuja. Minusta on hienoa, että Suomessa pidetään kunnon linnanjuhlat itsenäisyyspäivän kunniaksi!

Illalla hiippailin vielä muiden jo nukkuessa ottamaan pienen palan lohikakkua. Nam! Ja sitten nukkumaan.

Ihanaa viikkoa kaikille!


Kylmäsavulohihyytelökakku

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Metsän antimet käyttöön, suppismuffini...

sienimuffini


Koska sieniä on ollut tänä syksynä paljon, on niitä kiva käyttää kokkailuissa. Leivoin jokunen viikko sitten suppilovahveromuffineja ja menin niiden kanssa tervehtimään ystävääni Miraa. Mira omistaa Mirantikin, joten kuvasin tietysti muffinit tuolla ihanassa miljöössä.


Suppilovahveromuffinit

2 dl kuivattuja suppilovahveroita tai 1/2 l tuoreita (itse käytin kuivattuja)
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
2 rkl voita
1 rasia eli 200g maustettua tuorejuustoa ( chili tuorejuustoa)
1 dl maitoa
2 munaa
1 suippipaprika pieninä kuutioina
1/2 dl kevätsipulia hienonnettuna
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

Liota kuivatut sienet sekä pienennä ja paista ne pannulla voissa sipulin kanssa, lisää lopussa myös valkosipuli. Kumoa kulhoon tuorejuusto, maito ja munat. Seikoita. Lisää joukkoon hiukan jäähtynyt sieniseos, kuutioitu paprika sekä kevätsipuli ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Seikoita taikinaksi ja jaa haluamasi kokoisiin muffinivuokiin. Paista 200 asteessa 20 minuuttia.

suppilovahveromuffini

suppilovahveromuffini
Lisää kuvatekstihttps://www.facebook.com/www.mirantik.fi/
https://www.facebook.com/raakaraw/
suppilovahveromuffini

kannu
https://www.facebook.com/www.mirantik.fi/

mirantik

kynttilänjaat

Kuvat otettu Mirantikissa Kangasalla. Astiat käsintehtyjä suomalaisia Raaka Rå:n keramiikkaa.
Muffineista saa ihanan rustiikkisia, kun ottaa ne pois muffinivuuasta ja sitoo hamppunarulla leivinpaperia niiden ympärille. Muffini reseptiä on helppo muunnella vaihtamalla tuorejuuston makua tai vaihtamalla sienet vaikka kinkuksi, homejuustoksi tai salamiksi.