Näytetään tekstit, joissa on tunniste smetana. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste smetana. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Juustoinen jauhelihapiirakka




Ruokaisa piirakka maistuu pimeinä syksyiltoina kynttilän valossa. Se on mukava tuliainen kylään mentäessa tai loistava tarjottava vaikka syksyn rapujuhlissa. Tämän piirakan tekaisin ihan fiiliksen mukaan ja lopputulos olikin ihanan täyteläinen piirakka täynnä makuja. teen suolaiset piirakat lähes aina tällä samalla ohjeella.


Juustoinen jauhelihapiirakka

Pohja:

70g voita
3/4 dl vettä
4 dl jauhoja
1 1/2 dl juustoraastetta

Täyte:
400g jauhelihaa (broilerin jauhelihankin toimii loistavasti)
1 1/2 dl taco kastike medium
1 sipuli
1 valkosipulin kynsi
1 pala Jukolanjuuston original cheddaria kuutioituna
kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa

Liemi:
1 purkki smetanaa
3 kananmunaa
2 dl kermaa
ripaus chilisuolaa


Nypi huoneen lämpöiseen voihin jauhot, vesi ja juustoraaste. Painele n.23x30cm vuokaan ja esipaista pohjaa 200 asteessa 10min. Paista pannulla jauheliha ja sipulit ja lisää sekaan tacokastike ja ripaussuolaa ja mustapippuria. Kaada jauheliha sipuliseos esipaistetun pohjan päälle. Halkaise kirsikkatomaatit ja kuutioi noin nopankokoisiksi paloiksi juusto ja levitä juusto ja tomaatin puolikkaat jauhelihan päälle. Ripottele päälle kokonaisia basilican lehtiä. Vatkaa munien rakenne rikki ja sekoita smetana ja kerma munien sekaan, mausta suolalla ja kaada piirakan päälle. Paista uunissa 200 asteessa kunnes pinta kauniin ruskea. Anna piirakan vetäytyä puolituntia paiston jälkeen.





Piirakka oli ihanan ruokaisi ja koska juusto oli seassa kuutiona, juuston maku tuli ihanasti piirakasta esiin. Originalin cheddarin sijaan piirakassa toimisi myös loistavasti mustapippurilla, valkosipulilla tai chilillä maustetut cheddarit.
Ihania ja maukkaita syksyiltoja kynttilän valossa!

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Välimeren Broileria



Tämä ruoka syntyi vähän vahingossa, kun lisäilin aineita mielihalujen mukaan. Valmistus tapahtui kokonaan uunissa. Tuoresalaatti ja keitetty riisi lisäkkeeeksi. Ihanan maukkaan täyteläinen ja mehukas broileri maistui taivaalliselta! Mitään laihdutusruokaa tämä ei ole :)



VÄLIMEREN BROILERIA

Paketti Broilerin sisäfileitä
n. 3 dl smetanaa
2 dl kermaa
Vihteitä oliiveja
1 sipuli
Hillosipuleita
Kirsikkatomaatteja
Kanaliemi
Tuoretta basilikaa


Laita broilerit, puolitetut kirsikkatomaatit, mieleiseksesi pienityt sipulit, hakattu basilika ja hillosipulit vuokaan. Sekoita 2dl kanalientä, smetanat ja kerma keskenään. Kaada liemi vuokaan kuiden aineiden päälle ja kypsennä 200 asteessa noin puoli tuntia. Keitä riisiä lisäkkeeksi.









Tämä vahingossa syntynyt broilerpata oli mielettömän hyvää! Jos kaikkia aineita ei ole, ohjetta voi myös helposti soveltaa mieleisekseen.

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Jokirapuveneitä ja kukkaunelmia



Nyt on ollut niin paljon kaikkea ihanaa puuhaa, etten ole paljon kerinnyt postailla. Ystäväni aukaisi kukkakaupan reilu viikko sitten Pirkkalaan ja olen saanut olla mukana sisustamassa, myymässä kukkia, henkisenä tukena, eväiden viejänä ja kuvaajana. Miten ihanaa on ollutkaan olla mukana , kun ystävän unelma omasta hienosta kukkakaupasta toteutuu. Olen saanut siitä valtavasti itsellenikin voimaa ja positiivista energiaa. Olen kantanut kukkia kotiin ja innostuin remppaamaan pojan huonettakin viikko sitten. Kaikki nämä innostumiset ja uudistumishalu liittyy minulla aina kevääseen ja siihen kun päivät alkaa pidentyä. On ihanaa aamulla lähteä töihin kun on valoisaa!!! Vielä kun lumet sulaisivat ja luonto alkaisi vihertää...

Kokkaillut olen myös joka päivä tietysti, mutta niitä samoja vanhoja ruokia :). Perjantaina piti tehdä toastskagenit iltapalaksi, mutta päädyinkin laittamaan rapumössön Cosmopolitansalaatin lehtien päälle leivän sijaan. Maistuipa herkullisen rapean raikkaalta. Nam!!!



JOKIRAPUVENEET

1 purkki jokiravunpyrstöjä
2 kevätsipulinoksaa
Tilliä
2 purkkia smetanaa
ripaussokeria
Suolaa
sitruunanmehua
Jättiravunpyrstöjä koristeiksi


Valuta jokiravunpyrstöt hyvin  ja kuivaa talouspaperilla. Pienennä tilli ja kevätsipulit. Sekoita kaikki aineet sekaisin ja annostele Cosmopolitan salaatin lehdille. Nauti heti!





Sitten vähän kuvia ystäväni kukkakaupasta, siellä kaikki on niin kaunista, että voisin kuvailla siellä tuntikausia....







Mukavaa sunnuntai iltaa ja alkavaa Pääsiäisviikkoa! Pääsiäisenä pääsenkin taas kukkakauppaan apuriksi, kun olen omasta työstäni vapaalla.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Tillimuusia, lohta ja katkarapusmetanaa





Sunnuntaina on aikaa tehdä ruokaa vähän kiireettömämmin kuin arkena. Sunnuntain rauhalliset ruokahetket koko perheen voimalla ovat myös tärkeitä hetkiä. Minun lapsuudessani ruoka-aikaan koko perhe kokoontui ruokapöydän ääreen ja syötiin yhdessä. Tätä olen mahdollisuuksien mukaan halunnut noudattaa myös omassa kodissani. Ymmärrän, että toisissa perheissä se on lähes mahdotonta, mutta itse olen halunnut tätä tapaa vaalia ja se on minulle tärkeä. Vaapapäivinä pöytä katetaan huolella ja myös lähipiiriä kutsutaan usein syömään. Tänäänkin ruokapöytään kanssamme istui Vaari. Ihana lämmin hetki, jossa nautiotaan ruuasta ja vaihdetaan kuulumisia.

Tänään ruokana oli rapeaksi pinnalta paistettua Norjan lohta, tillillä maustettua perunamuusia, uunissa paahdettuja juureksia sekä smetanasta, ruohosipulista ja katkaravuista sekoitettua kastiketta. Haluan paistaa lohen  nopeasti kuumalla pannulla pinnalta rapeaksi, silloin se jää sisältä ihanan meheväksi ja kosteaksi. Rapeaksi paistunut lohennahka on myös suurta herkkua. Sekin tietysti syödään. Muusiin saa kivaa väriä ja vaihtelua kun sen sekaan pienii tuoretta tilliä. Smetanasta, omanmaan viimeisistä ruohosipuleista ja katkaravuista syntyy nopeasti ihana kylmäkastike lohelle. Ja seuraksi vielä öljyllä ja siirapilla voideltuja pitkään hautuneita uunijuureksia. Herkullista sunnuntai ruokaa! Kynttilöiden palaessa harmaa ulkoilmakin unohtuu. Mikä ihana leppoisa vapaapäivä, ainoastaa karhea kurkku harmittaa... onko nyt iskemässä syysflunssa?









Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! Viikonpäästä häämöttääkin ihana breikki syksyyn, syysloma lapsen kanssa.  Koitetaanpa pysyä terveinä!

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Igorinkana todellinen "blogiklassikko"




Blogista löytämistäni resepteistä ehdoton suosikki, jota teen säännöllisesti on Peggyn pienen punaisen keittiön Igorinkana. http://www.pienipunainenkeittio.com/2014/01/kanaa-igorin-tapaa.html
Kokeilen monesti blogien reseptejä, mutta harvoin resepteistä tulee kuitenkaan niin suosittuja kuin tästä reseptistä on tullut. Meillä tykätään syödä sitä erityisesti näiden keitettyjen ohrahelmien kanssa, mutta kaveriksi sopii hyvin myös keitetty riisi tai perunamuusi. Tässä hiukan alkuperäisestä reseptistä mukailtu ohje.


IGORINKANAA

400-500g broilerin filepihvejä tai suikaleita
1 iso suippopaprika paloina
1 iso sipuli kuutioituna
2-3 valkosipulin kynttä
50g Mutti tomaattipyrettä 
1/2 rkl sokeria
1 tl suolaa
200g smetanaa
11/2 dl kanalientä
2 venäläistä suolakurkkua kuutioituna



Paista broilerit pannulla ja lisää sekaan paprika ja sipuli kuutiot. Lisää sekaan tomaattipyre, suola, sokeri ja kanaliemi sekä smetana. Lisää juuri ennen uuniin menoa vuuan päälle vielä kuutioidut suolakurkut. paista uunissa 175 asteessa 30 minuuttia. Keitä sillä välin  lisäke ohra.













Jälkiruuaksi teki mieli jotain makeaa... kaakao kermavaahdolla maistuisi hyvältä, kun ulkona tuntuu kylmältä.






perjantai 10. maaliskuuta 2017

Blinit


Blinit tattarijauhoista




Blinit on suurta herkkua, taikani kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä jääkaappiin, jotta blineistä saadaan kuohkeita. Reseptejä löytyy netistä monenlaisia, toisissa laitetaan osa tattarijauhoja ja osa vehnäjauhoja. Itse teen blinitaikinan aina pelkistä tattarijauhoista. Päälle tietysti tuoretta kirjolohen mätiä, smetanaa, sipulia ja tilliä. Ei mitään kevyttä herkkua, mutta niin hyvää.... Teen blinejä yleensä vain kerran pari vuodessa ja silloin ne maistuvat kyllä aina todella hyviltä. Blinit ovat ihana herkku hyvässä seurassa hyvän valkoviinin kera. ne ovat ihanan kuohkeita ja suussa sulavia...









BLINIT

2 dl turkkilaista jogurttia
10 g hiivaa 
1 dl tattarijauhoja
1/2 tl sokeria

Seuraavana päivänä lisätään taikinaa:

1/2 dl kuumaa maitoa
1/2 tl suolaa
1 rkl voisulaa
1 kananmunan keltuainen
1 kananmunan valkuainen

Lisäksi:
Smetanaa
Makeaa sipulia silputtuna
tilliä
Tuoretta kirjolohen mätiä, muikun mätiätai siian mätiä


Lämmitä jogurtti huoneen lämpöiseksi ja liuota siihen hiiva. sekoita joukkoon tattarijauhot sekä sokeri. Anna taikinan kohota 1-2 tuntia huoneen lämmössä ja laita sen jälkeen jääkaappiin reijitetyllä kelmulla peitettynä. Seuraavana päivänä lisää taikinaan kuuma maito, keltuainen, suola ja voisula. Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää varovasti taikinan joukkoon. Paista blinit pienissä blinipannuissa reilussa voissa miedolla lämmöllä.











Jos mäti ei houkuttele, voi blinien kanssa nauttia myös smetanasta, sipulista ja kunnon venäläisestä valkosipuli suolakurkusta. Blinit on melko täyttäviä ja yksi blini per henkilö riittää mainiosti.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Possunniskaa, uuniperunaa ja pikkelöityä kaalia



Lomalla on kiva syödä myös ruokia joita ei aina arkena ehdi tehdä pitkän kypsymisajan vuoksi. Uuniperunat ovat aina yhtä suosittu herku meillä ja kastikkeeksi riittää pelkkä smetana, jossa seassa on valkosipulia ja ripaus suolaa. Possun niskasta leikkasin pihvejä, jotka maustoin kevyesti suolalla ja ruskistin nopeasti pannulla. Laitoin sitten pihvit uuniin kypsymään uuniperunoiden kanssa. On muuten todella ihanaa, että possunniskaa eli siis kasleria saa maustamattomana ja hiukan isompanakin palana kaupasta. Olen sen jo aiemminkin sanonut, mutta sanon vielä. Valmiiksi maustettua lihaa, kanaa tia kalaa en osta. Poikkeuksena valkosipulituoreyrttimarinoidut karitsan kyljykset.


MAKEAN SUOLAINEN KASTIKE POSSUNNISKALLE

siirappia
öljyä
chiliä
mustapippuria
soijaa
osterikastiketta
seesaminsiemeniä


Sekoita aineet keskenään ja kaada rapeaksi paistuneiden pihvien päälle ja laita vielä 5 minuutiksi uuniin.


PIKKELÖITYÄ KAALIA

Kaalia juustohöylällä raastettuna

Liemi:
öljyä
valkoviinietikkaa
sokeria
suolaa
mustapippuria

Sekoita liemen aineet ja kaada ohuiden kaalisuikaleiden päälle, anna maustua noin 1/2 tuntia.







Uuniperuna valkosipulismetanalla, ihanan etikkaisen raikas kaali ja makean suolainen possunniska olivat herkullinen lomapäivän ruoka. Ruuan valmistaminen oli hyvin yksinkertaista, mutta kypsennys vaati aikaa reilun tunnin. Ulkona oli harmaata, mutta hyvä ruoka yhdessä perheenkanssa teki tästäkin päivästä onnistuneen.

torstai 29. joulukuuta 2016

Uuniperuna kaapista löytyneillä täytteillä

uuniperuna smetanatäytteellä



Joulun jälkeen kaapista löytyy kaikenlaista. Eikä ruokaa ole kiva heittää hukkaan. Perunalaatikon teosta oli jäänyt yli jauhoisia perunoita, smetanaa ja ravunpyrstöjäkin löytyi jääkaapissa. Niistä saisi herkullisen täytteen uuniperunalle. Uuni perunan täytteeksi käy maustettu tuorejuusto, kermaviili jossa on kinkkua tai turkkilainen jugurtti jonka sekaan on silputtu suolakurkkua ja paprikaa. Myös smetana ja savulohi toimisi täytteenä hyvin tai homejuuston jämät smetana, creme fraisen tai turkkilaisen jogurtin seassa. Laita sitä mitä kaapistasi löytyy...


Uuniperuna smetana ravunpyrstötäytteellä

Isoja jauhoisia perunoita
Smetanaa
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia
ravunpyrstöjä tai katkarapuja


Tee perunaan viilto veitsellä ja kääri perunat folioon. Kypsennä uunissa 200 asteessa noin tunti tai kunnes ovat kypsiä. Vatkaa smetanaa vatkaimella kuohkeaksi ja lisää sekaan suolaa, mustapippuria ja pilkottua ruohosipulia. Anna kastikkeen maustua jääkaapissa muutama tunti. Avaa peruna nyytti ja lisää smetanaa perunan keskelle ja päälle muutama ravunpyrstö.

Yksinkertaista ja niin hyvää!!!


uuniperunan täyte

Täytetty peruna

Täytetty peruna


Uuniperuna on loistava tarjottava vaikka uudenvuoden yönä. Se on helppo tehdä isommallekin porukalle. Maistuipa hyvältä pitkästä aikaa...


lauantai 5. marraskuuta 2016

Mätileipiä ja torttuja...

Joulutortut


Tänään oli ihana aurinkoinen pakkassää. Nautin auringon hellivistä säteistä lähimetsässä ja siitä kuinka pakkanen kipristeli ihanasti poskipäitä. Iltapäivällä tekisin mätileipiä ja ensimmäiset tortut omenakanelimarmeladista ja voitaikinasta. Ja tietysti mustikkavanilja glögiä. Pyhäinpäivän aikaan saa jo yleensä kalatiskeiltä tuoretta kirjolohen mätiä ja se on kyllä herkkua. Pakastettuna kirjolohen mäti kärsii, koska isot helmet eivät tahdo säilyä ehjänä, mutta tuoreena pidän siitä jopa enemmän kuin muikun mädistä. Maalahden limppua, smetanaa, sipulia, tilliä ja mätiä....Taivaallista. Tortutkin maistuivat kyllä hyviltä, mutta mätileipien rinnalla ne kyllä jäivät ehdottomasti toiseksi.


Polku


Italian vesikoira

sammal

Torttuja

katettupöytä

Katettupöytä

tortut

Joulutorttu

Joulutortut

Hobstars lasit


Tänään alkoi tuntua siltä, että ihanaa kun joulu on tulossa. Rakastan joulussa ihania perinteitä, runsasta ruokapöytää, kynttilöitä, joulukuusta ja yhdessäoloa. On ihanaa kokata jouluherkkuja ja viedä perinteinen itsetehty joulusinappi ystäville. 
Taidan lämmittää vielä glögiä, kun lasitkin on valmiina odottamassa.... 

Tunnelmallista viikonloppua!!!