lauantai 13. elokuuta 2016

Kanttarelleja kaikille...


Kanttarelli resepti


Kanttarelli sandwich


Metsät ovat pullollaan ihania kullan keltaisia kanttarelleja. Kanttarelli on helppo sieni tunnistaa ja valmistaa. Sienestys on ihanaa terapiia ja jos sienestys ei kiinnosta löytyy niitä myös torilta. Minä rakastan sienestämistä, mutta en löydä kanttarelleja juuri koskaan. Minun onneni kanttarellien suhteen on ihanat ystävät, joilla on hyvät kanttarellipaikat, mutta sieniä tulee yli omien tarpeiden :).

Kanttarellin maku on mieto ja sipulin, voin ja suolan kanssa siitä saa jo yksinkertaisen herkun paistinpannussa. Sekaan vielä tilkka kermaa ja rosmariinia, niin muuta ei tarvita.  Less is more.

Paahda 2 siivua arinarievää ja laita siivujen väliin paistettua kanttarellimuhennosta ja tuoretta rosmariinia. Nauti kylmän maidon kanssa. Nam!

paistetut kanttarellit

Jos olet onnekkaana löytänyt enemmän kanttarelleja metsästä, laitan vielä helpon kanttarellipiirakankin ohjeen. Tuota piirakkapohjaa voi käyttää missä tahansa suolaisessa piirakassa. Se on sopivankokoinen taikina noin 25-30cm piirakkavuokaan tai kahteen pienempään vuokaan. Itse tein kahteen vuokaan ja toiseen laitoin aurajuustoa ja toiseen en. Piirakasta saa helposti gluteenittoman vaihtamalla vehnäjauhot hienoihin gluteenittomiin jauhoihin.


Kanttarellipiirakka



Kanttarellipiirakka


Pohja:

50g voita (huoneen lämpöistä)
2,5 dl vehnäjauhoja
1dl juustoraastetta
1/2 dl vettä

Nypi pohjan ainekset ja taputtele piirakkavuuan pohjalle ja reunoille. Paista uunissa 200 asteessa pelkkää pohjaa 10 min.


Täyte:

1 sipuli
reilu litra kanttarelleja
suolaa
2 dl ruokakermaa tai kuohukermaa
1 dl maitoa
2 kananmunaa
Yrttisuolaa ( esim. Nicolas vahén The secret blend salt)http://eu.nicolasvahe.com/
2 dl juustoraastetta
( halutessasi n.1 dl aura murua)


Paista sienet ja sipuli paistinpannulla ja mausta suolalla. Maista välillä, jotta osaat arvioida mausteiden määrän. Sekoita kulhossa kerma, maito ja kananmunat, laita sekaan ripaus yrttisuolaa. Laita paistetut sienet ja sipuli pohjanpäälle, sen jälkeen juustoraaste ja kaada päälle muna kermamaitomunaseos. Paista uunissa 200 asteessa, kunnes pinta kauniin ruskea ja piirakka hyytynyt. Anna piirakan vetäytyä ainakin 15min. ennen tarjoilua.

Kanttarellipiirakan syönti



4 kommenttia:

  1. Kanttarellit ovat herkkua. Vakiopaikoilla ei ole löytynyt. Blogisi on inspiroiva! Viikonlopuniloja! Tuija

    VastaaPoista
  2. Juuh,lisää kanttarelli ohjeita, niin pääsee kokeilemaan uusia juttuja kun noita sieniä on runsaasti tullut täältä Pohjois - Karjalasta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikkis! Minkälaisia reseptejä kaipaisit? Jos saan vielä itsekin kanttarelleja voisin jotain kehitellä. Kanttarellicappuccino on oma suosikkivi syksyisen ateria alkuruuaksi tai kiva iltapalaksi koleaan syys iltaan.

      Poista