torstai 11. elokuuta 2016

Kardemumma kurpitsakeitto resepti

Myskikurpitsa

Innoissani ja pelonsekaisin tuntein polkaisen tämän Sopivan suolaista blogini käyntiin. Osaanko kuvata riittävän hyvin, kiinnostaako blogini ketään, osaanko kirjoittaa, ovatko kuvat riittävän hyviä...jne.
Olen huono noudattamaan reseptejä ja aina ohjeita pitää vähän soveltaa :) Ruoka, ruuanlaitto, astiat, keittokirjat, lähes kaikki mikä keittiöön ja ruokaan liittyy on aina kiinnostanut minua. Olen innokas ruuanlaittaja, en niinkään leipoja. Leivon toki myös joskus, mutta enimmäkseen suolaisia herkkuja. Ystävät ja tutut ovat kannustaneet blogin pitoon ja asia on kypsynyt mielessäni jo jonkin aikaa. Jatkuva innostus kuvata, sekä Frida Steinerin (http://www.kotikaupunginlaidalla.fi/ )pitämä valokuvauskurssi olivat lopullinen sykäys kohti blogien maailmaa. Toivon, että blogini tuo ideoita teidän lukijoiden keittiöhin ja toisinaan johonkin ihan muuhun. Joten luvassa kaikkea mahdollista ruokaan liittyvää ja vähän muutakin...


Kardemumma Kurpitsakeitto


1 Myskikurpitsa
nokare voita
1-2 sipulia
1 yhdenkynnen valkosipuli
5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1/2 tl suolaa
ripaus mustaapippuria myllystä
1/2 tl kardemummaa
2 dl kuohukermaa


kurpitsakeitto


Halkaise kurpitsa, koverra sisus ja ota siemenet erikseen. Paahda siemenet öljyssä pannulla ja mausta paahdetut siemenet suolalla.
Siivuta halkaistu kurpitsa n. 2cm siivuiksi ja kuori siivut veitsellä. Kuutioi kurpitsa noin 2x2cm kuutioiksi. Laita nokare voita pinnoitettuun kattilaan ja paahda kuutioita voissa, kunnes saavat hiukan väriä ja alkavat pehmentyä.


kurpitsa


Lisää suola, kasvisliemi ja vesi, sekä pienityt sipulit ja valkosipuli. Keitä n. 20-30 min kunnes kurpitsa ja sipulit pehmeitä.  Lisää kerma ja kardemumma ja kiehauta. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Tarjoile paahdettujen kurpitsansiementen kanssa.


8 kommenttia:

  1. Herkulliset kuvat ja resepti! Onnea uudelle bloggaajalle! �� Tuija

    VastaaPoista
  2. Hei Kiitos Tuija!!! Uusi kiehtova maailma tämä bloggaus.

    VastaaPoista
  3. Resepti testattu ja oli todella hyvää😍

    VastaaPoista
  4. Kiitos Päivi! Kurpitsa keitto on kyllä ihanan samettista😊

    VastaaPoista
  5. Kiva kun kommentoit blogiani tänään ja näin löysin yhden uuden seurattavan blogin itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit tien blogiini😊 Ihanaa syksyä!

      Poista