keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Pakko saada makkarakastiketta!



Perunoita ja kastiketta


8-vuotias Leo poikani oli sitä mieltä, että jos en tee blogia makkarakastikkeesta, niin "ei se äiti, se sun blogi oo mistään kotoisin". Mitä äiti ei tekisi, kun poika pyytää :) Nyt siis makkarakastike blogi.

Makkarakastike on meidän perheessä ruoka, jota tehdään aina silloin tällöin. Se on yleensä toivelistalla numero 1, kun tullaan jostain ulkomaanmatkalta. Ja makkarakastike syödään aina keitettyjen perunoiden kanssa, niin se on kuulemma parasta. Makkara kastike on kotiruuista poikani lisäksi myös oman isäni suosikki, joten sitä syödään usein isommallakin porukalla.



Makkarakastike

1 sipuli
paketti HK:n sinistä lenkkiä
voita
1 dl vehnäjauhoja
lihaliemikuutio
6-7 dl vettä
2-3 rkl ketsuppia
loraus ruokakermaa (ei välttämätön)



makkarakastike aineet



Palastele makkara ja sipuli ja ruskista voissa pannulla. Kun makkarat ja sipulit ovat ruskistuneet, lisää makkaroiden sekaan jauhot ja sekoita ne niin että jauhot tarttuvat kiinni makkaranpaloihin.

makkaroiden paistaminen


Lisää lihaliemi ja vettä pikkuhiljaa kunnes kastike alkaa saostua. Lisää lopuksi ketsuppi ja tilkka ruokakermaa ja anna kastikkeen poreilla hiljakseen sen aikaa, kun perunat kiehuvat.

Kaveriksi keitetyt perunat. Ja kyllä tekee ruoka kauppansa. Koiramme Bertha odottaa myös herkeämättä jäisikö jonkun lautaselle edes vähän, että hänkin saisi :).

Mukavaa viikon jatkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti