perjantai 23. syyskuuta 2016

Uuniomenoita Mirantikissa...

omenapaistos

Sain ajatuksen, että olisi ihana kuvata ruokaa jossain muualla kuin kotona. Kesällä sain tutustua ihanaa Mira Siurolaan, valloittavan Mirantikin omistajaan. Niinpä ehdotin asiaa Miralle ja hän toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi eväineni ja kameroineni Mirantikiin.

Mira perusti Mirantikin 1999 ensin Tampereelle ja sieltä 2006 Kangasalle ja vuonna 2013 nykyisiin tiloihin Kangasalan ambulanssitaloon. Mira ja hänen miehensä ovat remontoineet koko talon ja asuvat samassa talossa. Mirantik on ihana sekoitus uutta ja vanhaa. Miran entisöimät upeat vanhat senkit, Ranskalaiset viinipullokorit, työmaavalaisimet, raaka rå:n käsintehdyt keramiikka astiat, vanha torso ja kymmenet palavat tuikut, vanhat leivontalaudat ym. ovat Mirantik. Mirasta on ollut moneksi, hän on  toiminut kehitysvammaistenohjaajana, erityisammattikoulussa opettajajana, lukenut taidekasvatusta, asunut ulkomailla jne. Hän on oman tiensä kulikija, ikuinen haaveilija ja antiikkikauppiaan tytär. Mira on kasvanut vanhojen tavaroiden keskellä ja yhä edelleen hänellä on isänsä vanhoja kauppiasaikaisia kontakteja.

Eilis iltana sitten pakkasin kamerani, uuniomenat ja vanilijakastikkeen autoon ja lähdin Miran luo. Ulkona oli syksyisen viileä ilta ja Mira oli sytytellyt kymmeniä kynttilöitä palamaan. Tunnelma oli lämmin, jopa hiukan aavemainen. Illan täytti nauru, nautiskelu ja vakavatkin keskustelun aiheet. Istuimme pitkän vanhan pöydän ääressä ja jotenkin tämä rustiikkinen herkku, uuniomenat ja vanhanajan vanilijakastike sopivat loistavasti tuohon miljööseen ja herkuteltavaksi Raaka Rån ihanista keramiikka astioista. En muistanutkaan kuinka hyvältä uuniomenat itsetehdyn vanilijakastikkeen kanssa maistuvat...


UUNIOMENAT

9 kpl kotimaisia omenoita
1 dl kaurahiutaleita
80g voita
3 rkl siirappia
kanelia

Ota omenoista siemenkota pois omenaporalla ja asettele omenat voilla voideltuun vuokaan. Sulata voi kattilassa ja lisää sekaan siirappia ja kaurahiutaleet. Ripottele omenoiden päälle kanelia ja täytä omenoiden keskusta voi kaurahiutaleseuksella. Laita vielä päälle hiukan siirappia. Pista uunissa 200 asteessa 20-30min.

VANHANAJAN VANILIJAKASTIKE

1 vanilijatanko
2 dl kermaa
2 dl kevyt maitoa
1 dl sokeria 
4 munan keltuaista

Vatkaa keltuaiset ja sokeri keskenään. Kaada maito ja kerma teflon kattilaan ja halkaise vanilijatanko pituussuunnassa ja raaputa sisus kermamaidon sekaan. Lisää myös avattu tanko joukkoon ja kuumenna kiuhuvaksi. Anna kiehua hiljalleen pari minuuttia ja nosta tangon kuoret pois. Kaada munamaitoseos vatkaten kermamaidon joukkoon ja kuumenna kokoajan vatkaten. Vatkaa, kunnes seos paksunee. Varo kiehumista, jos seos kiehuu se juoksettuu.
Jäähdytä kastike ennen tarjoilua.



omenat ja vanilijakastike
Hobstar lasit

käsintehty keramiikka
Raaka Rå käsintehtyä keramiikkaa
viinikorit

valkoinen senkki
peilistä
puuhevonen
vanha kirja


Ihanaa syysviikonloppua!

Poiketkaahan tekin Mirantikiin ostoksille. Aina sieltä lähtee mukaani vaikka mitä ja joka kerta jokin asia jää myös mieleen, että pian on palattava uudestaan. Aukioloajat löydätte Mirantikin facebooksivuilta.

2 kommenttia:

  1. Ihanan tunnelmallisia kuvia tunnelmallisesta putiikista <3 Vitsit pakko hakea tuollainen kynttilälyhty - niitähän ei ikinä voi olla tarpeeksi :D Ja toinen kahvikuppi lisää...

    VastaaPoista
  2. Mirantik on mystisen tunnelmallinen❤️ Kuppien haku reissulla olen minäkin😊

    VastaaPoista