lauantai 26. marraskuuta 2016

Rapsakat siivet

siipien syönti


Tampere on Suomen siipikaupunki. Tässä nopea vinkki viikonlopun "mässäilyiltapalaksi". Meilläkin siipiä syödään silloin tällöin ja valmistetaan myös kotona. Perinteinen siipiveikkojen siipikastike toimii, mutta joskus on kiva kokeilla siipiä kotona vähän eri tavalla. Olen kokeillut siipiä Korealaisittain ja ne ovat omia suosikkejani, mutta nämä rapeat siivetkin maistuivat kyllä hyvältä viikonloppuna. Ja janon sammuttajana toimii tietysti parhaiten olut, vaikken niin oluen ystävä olekaan. Lisäkkeeksi tietysti homejuustokastiketta ja tuoretta chiliä ja korianteria. Helppoa naposteltavaa vaikka lauantai iltana.


RAPEAT SIIVET ( Crispy Chicken )

Maustamattomia siipiä
Rypsiöljyä
Santa Maria Crispy Chicken mauste-/panerointiseos
Tuoretta chiliä
Tuoretta korianteria

Kastike:
Kermaviiliä purkki
Auramurua
Estrella Bluecheese-dippi


Levitä siivet uunipellille ja laita päälle hiukan öljyä. Paista maustamattomia siipiä uunissa 200 asteessa noin 45 minuuttia. Sekoita kermaviiliin dippijauhe ja auramuru ja anna maustua jääkaapissa sen aikaa kun siivet kypsyvät uunissa. Ota siivet pois uunista ja sekoita siipiin mauste-/panerointiseos ja laita siivet uuniin vielä 10 minuutiksi. Mausteseoksessa ei tulisuutta juuri ole, joten siipien päälle sopii loistavasti tuoreen chilin siivut ja tietysti tuore korianteri.

Vaikka siivet paistettiin uunissa, teki panerointiseos siivistä todella ihanan rapskoita. Tässä ei turhia kikkailtu :)

Syödään sormin ja dipataan homejuustokastikkeeseen!



rapsakat siivet

siivet

iltapalaa

rapsakoita siipiä

siipiä

Ihanan epäterveellistä herkkua silloin tällöin nautittuna....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti