keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Karjalanpiirakkakurssilla Knuutilan kartanossa Siurossa

Karjalan piirakat

Osallistuin tässä yhtenä iltana Knuutilan kartanossa Siurossa järjestettävälle karjalanpiirakkakurssille. Knuutilan kartano on Nokian kaupungin omistama ja Siuro-Seuran ylläpitämä paikka, jota voi vuokrata erilaisiin tapahtumiin, häihin, syntymäpäiviin ym. Yhdistys on vuodesta 1977 kunnostanut kartanon tiloja. Knuutila sijaitsee Nokianvirran suistossa, joka on Pirkanmaan yksi vanhimpia pysyvästi asuttuja paikkoja. Kartanon pihapiirissä on iso päärakennus, Väentupa (jossa kurssi pidettiin, näkyy alhaalla kuvassa), aittahotelli ja kivinavetta. Siuroseura järjestää tilalla erilaisia tapahtumia ja kursseja. Kun saavuin kauniiseen kartanon pihaan alkoi aurinko jo pikku hiljaa painua mailleen. Tuvassa oli suloisen lämmin, jota iso leivinuuni lämmitti. Marketta Kalmanlehto toivotti meidät Siuro-Seuran puolesta tervetulleeksi ja jakoi kaikille vanhanajan esiliinat ja huivit päälle puettaviksi. Omat leivonta pulikat oli saanut ottaa mukaan kotoa. 

Leivinuunissa oli kuuma hiillosta ja saimme seurata kuinka Marketta veti hiilloksen alas ja puhdisti uunin pohjan aidolla katajaluudalla, kuin ennen vanhaan. Kurssia veti iäkkäämpi rouva, jonka kotona oli jo aikanaa tehty piirakoita, niin kauan kuin hän muisti. Laitoimme riisipuuron kiehumaan ja jokainen sai tehdä piirakkataikinansa itse. Sen jälkeen alkoi piirakan kuorien kauliminen pulikilla. Kailimis vaiheeseen opettaja suositteli käyttämään karkeampia ruisjauhoja. Leipomoinen oli mukavaa, mutta piirakan kuorien kauliminen oli yllättävän työlästä. Sitten alkoi piirakoiden täyttö ja rypyttäminen. Kaikki tekivät kyllä omansa näköisiä piirakoita. Piirakan muoto kuulemma kertoo jotain tekijästään.....

KARJALANPIIRAKAT (n.20-25kpl)

Kuoritaikina:
2 dl vettä
1 tl suolaa
4,5 dl ruisjauhoja (mielummin hienoja ruisjauhoja)
0,5 dl vehnäjauhoja

Riisitäyte:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l punaista maitoa
1 tl suolaa
voita maun mukaan
1 kananmuna


Keitä riisipuuro normaalisti ja lisää lopussa valmiiseen puuroon voita, suola ja kananmuna. Sekoita kuoritaikinan aineet keskenään. Jauhota leivonta alusta mielellään karkeammilla ruisjauhoilla. Tee ensin pötkö, jonka jaat 20-25 kakkaraksi, jotka pyörität palloksi. Lätkyttele pallot litteiksi ja kauli taikinapulikalla, niin ohueksi kuin mahdollista. Käytä kauliessa riittävästi jauhoja ettei kuoret tartu kiinni kaulimeen tai leivonta-alustaan. Kun olet kalinut kuoret, levitä päälle puuroa lähes reunoihin asti. Taita kuorta molemmista sivuista keskellepäin noin 1,5 cm kaistaleet ja ala rypyttää keskeltä. Paista erittäin kuumassa uunissa n. 300 astetta kunne näyttävät kauniin ruskeilta. Voitele kuumat piirakat sulalla voilla, jossa on tilkka kermaa tai vettä.















Piirakkakurssin opettaja toinen oikealta.



Piirakoiden teossa oli oma hommansa, mutta lopussa kiitos seisoi. Leivinuunissa paistetut, voilla voidellut vastaleivotut riisipiirakat maistuivat taivaalliselta. Kuori oli ihanan rapea ja täytepuurossa maistui voi. Teen piirakoita varmasti myös kotona. Täytteen voi hyvin tehdä myös ohrapuurosta tai yli jäänestä perunamuusista, johon lisätään voita ja kananmunaa. Knuutilan kartano oli mitä parhain paikka tällaiselle kurssille. Ihana menneitä aikoja huokuva väentupa isoine leivinuuneineen oli kerrassaan ihana tunnelmaltaan. Kuulin, että muitakin kursseja on tulossa, niinpä ilmoittauduin marraskuussa järjestettävälle kynttilänteko kurssille sekä joulukuussa järjestettävälle makkaranteko kurssille. Maltan tuskin odottaa, että pääsen makkarantekokurssille, se on ollut jo pitkään mielessä, että sen haluaisin oppia.

KIITOS SIURO-SEURA ja ihanat kurssi kaverit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti