lauantai 22. lokakuuta 2016

Mokkapaloja syysloman kunniaksi

mokkapala


Nyt kun oli loma oli ainaa tehdä kaikkea. Niinpä päätimme poikani kanssa yhdessä leipoa jotain, Se mitä olikin poikani mielestä aivan selvä. Tottakai äiti leivotaan mokkapaloja!! Meillä leivotaan makeita juttuja melko harvoin, mutta pojastani on pikkuhiljaa kuoriutunut oikea makean ystävä. Mokkapaloja on kuulemma mukava tehdä ja vielä mukavampi syödä. Niinpä tuumasta toimeen.


MOKKAPALAT

Pohja:
3 munaa
3 dl sokeria
200g voisulaa
2dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2-3 rkl kaakaojauhetta

Kuorrutus:
4 dl tomusokeria
50g voisulaa
5 rkl vahvaa kahvia
1 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
Nonparelleja

1. Sulata voi
2. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi
3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vuorotellen maidon kanssa taikinaan ( kaakao kannattaa laittaa siivilän läpi)
4. Lisää lopuksi voisula
5. Paista 200 asteessa n. 15 minuuttia
6. Sekoita kuorrutusaineet ja levitä hiukan jäähtyneelle pohjalle. Ripottele päälle nonparelleja




yleiskone




mokkapaloja

kahvinpapuja

kahvi ja mokkapalat


Yhdessä on mukava leipoa ja opettaa lapselle uusia asioita. Ja lapsesta valmis herkku tuntuu erityiseltä, kun sen tekemisessä on itse ollut mukana. Päivällä oli mukava pyytää myös kaveri maistamaan itsetehtyjä mokkapalojan. Ja kyllä ne äidistäkin maistuivat tosi hyvältä kahvin kanssa.

Ihanaa syysloma viikkonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti