sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Pizzaa suoraan leivinuunista





Tämä postaus ei ehkä sovi tähän tammikuun kevennys buumi aikaan, mutta laitan sen silti :). Loppiaisviikolla olin lomalla ja olimme ystäviemme luonna maalla. Siellä on ihanat maalaismaisemat ja iso leivinuuni keittiössä. Ystävämme olivat valmistelleet meille pizzailtaa. Pizzapohja oli nousemassa ja leivin uunissa oli poltettu puita jo useampi tunti. Tomaatti kastikkeen teko oli käynnissä ja täytteitä pienittiin valmiiksi, jotta kaikki saisivat kasata juuri mieleisensä pizzan. Ihanaa!!!! Hyvä pizzapohja ja itsetehty tomaattikastike ovat onnistuneen pizzan perusta. Ja minkä rapeuden pohja saakaan leivinuunissa! Miten sen voisi jäljitellä sähköuunissa. Toimisikohan pizzakivi parhaiten? Itse olen harkinnut tällaisen hankkimista https://paista.fi/pizzakivi-laavu-37x37cm.

Pizzatäytteiksi oli jauhelihaa, salamia, tonnikalaa, pepperonia, oliiveja, jalopenoja, sipulia, tomaattia, aurajuustoa, ananasta, mozzarellaa, juustoraastetta, tuoreita herkkusieniä, valkosipulia, basilikaa, rucolaa ym. Nälkäisenä meinasi ihan iskeä ahneus ja olisi tehnyt mieli kasata pizzan päälle kaikkea. Lopputuloksen kannalta on kuitenkin paras säilyttää jonkinlainen tolkku täytteiden määrässä. liian paksun pizzan paistaminenkin olisi mahdotonta. Itse valitsin täytteeksi herkkusieniä, pepperonia, jalopenoja, sipulia, mozzarellaa, juustoraastetta ja valkosipulia. Pizza uuniin ja n. 5 minuutin kuluttua lautasellani oli herkullinen höyryävä pizza. Pizza oli huippu hyvää ja kyytipojaksi kylmää olutta. Lopputulos on helppo arvata. TÄYDELLINEN ÄHKY!!! Pohja oli ihanan rapeaa, itsetehty tomaattikastike sopivan tulista.... siis niin hyvää. Kun kotiin ei nyt mitenkään saa sitä leivinuunia, on alettava miettiä miten sen edes suurinpiirtein pystyisi korvaamaa :)


































Ennen pizzanpaistoa saimme ulkoilla ihanissa maalaismaisemissa. Ulkona rapsakka aurinkoinen talvisää. Niin kaunista ja voimaannuttavaa rakkaan ystävän seurassa! Kiireen keskellä tulee nähtyä liian harvoin, mutta aina jatketaan ilman syyllistämistä siitä mihin viimeksi jäätiin. Se on todellista ystävyyttä, jota meistä jokainen tarvitsee...

Ihanaa sunnuntai iltaa ja tsemppiä tulevaan viikkon!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti