perjantai 4. marraskuuta 2016

Pitkään haudutettua lihapataa

Muusia ja lihapataa


Vapaapäivänä paras ruoka syntyy lähes itsestään uunissa, kun itse samoilet metsässä keräämässä energiaa ja hyvää mieltä. Pitkään hautuneet liharuuat suorastaan sulavat suussa ja mitään erityisiä kikkoja ei tarvita, kunhan ei vaan ole kiire. Pitkään hautuneen lihapadan kanssa mielestäni parhaiten sopii ihan perinteinen perunamuusi. Kun keitän perunamuusiperunoita laitan joukkoon aina hiukan sipulia (yksi pieni tai isosta puolet) se antaa muusiin ihanasti makua.


LIHAPATA

n.700g naudan paistisuikaleita
voita paistamiseen
tuoreita herkkusieniä
sipulia
lihalientä tai lihafondia
vettä
mustapippuria
rosepippuria
suolaa
tilkka kermaa


Paista lihat ja sipuli voissa valurautapadassa, kunnes pinta on hiukan ruskistunut lihoista. Lisää sekaan paloitellut herkkusienet. Lisää pataan lihaliemi ja n. 0,5l vettä. Laita padan kansi kiinni ja pata uuniin 170 astetta ja anna muhia uunissa n.3 tuntia. Tarkista välillä, että padassa on nestettä ja lisää vettä tarvittaessa. Kolmen tunnin jälkeen lisää kerma ja rosepippurit ja mustaapippuria sekä tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Mustanpippurin tilalle lisäsin itse lontoosta tuomaani pippurijuustoa. Laita vielä uuniin ilman kanssa noin puoleksi tunniksi. Keitä muusiperunat ja tee perunamuusi.


lihanpaisto padassa

lihapata

valurautapata

pippurinen juusto

pippurijuustoa pataan


Ulkoilun jälkeen pitkään muhinut lämmin pataruoka maistuu kyllä suussa sulavalta. Yksinkertaista ja niin hyvää.
....ei mitään fastfoodia.

2 kommenttia:

  1. Hei, onko sulla tuoretta tryffeliä tuossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Johanna! Tuo tryffelin näköinen on Lontoosta tuliaisina tuotu pippuripäälysteinen juusto. Erittäin voimakkaan pippurinen vähän parmesantyyppinen juusto.
      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista