lauantai 8. lokakuuta 2016

Mannapuuroa ja mansikkaa...

mannapuuro


Kuumeinen yskä valtasi meidän pikkumiehen viimeyönä. Tulisen kuuma poika kömpi yöllä viereeni ja tarvitsi äidin kainaloa. Aamulla olo oli kuulemma kurja. Sanoin, että ei hätää tänään on vapaapäivä ja äidillä on koko päivä aikaa vain sinua varten lapsukaiseni. Tehtäisiinkö mannapuuroa ja sulatetaan pakastimesta viimekesän mansikkamössöä? Se oli loistava ajatus kuulemma. Niinpä tekaisin mannapuuron, Nalle manna paketin ohjeen mukaan ja sulatin lupaamaani mansikkamössöä. Meillä pakastetaan aina ainakin 5 kilosta mansikoita survosta, jossa on vain hiukan sokeria. Tässä mansikka mössössä tuoreiden mansikoiden maku säilyy jotenkin parhaiten ja sitä on talvella ihana syödä joghurtin, puuron tai lätyn päällä. Mannapuuro kuuluu niihin puuroihin, jota tehdään aina kun ollaan kipeitä tai elämä on muuten kolhinut. Se on meillä niin sanottua lohturuokaa. Onneksi on tosiaankin viikonloppu ja poika voi rauhassa sairastaa ja äiti ehtii keskittyä hoivaamiseen. Pelkkä silittely ja vieressä oleminen jo yleensä helpottaa pikkupotilaan oloa ja äiti tuntee itsensä tarpeelliseksi. Toisinaan tuo 8-vuotias poika tuntuu kasvavan niin nopeasti, että äitiä ei enää ihan hirveästi normipäivän rutiineissa ruuanlaiton ja pyykinpesun lisäksi tarvita. Win win siis, hali energiaa sekä pojalle että äidille. On ihanaa kääriytyä viltin alle, kun ulkona syksyinen tuuli tuivertaa. Bertha koiramme hoitaa myös oman osansa potilaan huolehtimisesta ja kääriytyy mielellään kainaloon lepäilemään.

mannasuurimot

puurokattila

Lagotto

syyslehdet

mustamarja-aronia


2 kommenttia:

  1. Moikka moi! Toivottavasti pikkumies jo toipunut. Ja tuo Bertha, mikä suloinen terapeutti!!! Mukavaa alkanutta viikkoa! -maaret-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla sinusta! Tauti tuli ja meni ohi nopeasti hyvässä hoidossa😊 Mukavaa viikkoa! Ensiviikon lomailen Leon kanssa.

      Poista