torstai 30. maaliskuuta 2017

Kaikkien rakastamat kauralastut

Sopivan suolaista-blogin kauralastut



Kauralastut onnistuu vaikkei jauhopeukalo olisikaan. Ne maistuvat aina yhtä ihanilta ja tykkään tehdä niitä synttäreiden ja muiden juhlien kahvipöytään. Tai ihan muuten vaan, kun iskee makean himo. Aineet löytyvät aina kaapista ja valmista syntyy 15 minuutissa.


KAURALASTUT

4 dl kaurahiutaleita esim. Elovena
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
100 g sulatettua voita
2 kananmunaa



Sekoita kuiva-aineet keskenään ja sekoita ne voisulan joukkoon. Sekoita sekaan vielä 2 kananmunaa.
Laita noin 2 tl suuruisia nokareita uunipellille, jätä nokareiden välille riittävästi tilaa. paista uunisaa 200 asteessa n. 7min. Anna jäähtyä, niin lastut rapeutuvat.








Lastut ovat ihanan rapeita ja kinuskimaisia, kun voi ja sokeri ovat paahtuneet kaurahiutaleiden kanssa. Ohje on niin helppo, että lastenkin on kiva tehdä näitä vaikka ilman aikuisten apua. Valmiit kauralastut jemmaan purkkiin etteivät ne hupene heti ensimmäisenä iltana.

Onpa ihanaa, kun päivät ovat jo niin pitkiä että työpäivän jälkeenkin ehtii nauttia ikkunasta sisään tulvivista auringon säteistä. vielä kun ilat hiukan lämpenisivät...













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti