perjantai 24. maaliskuuta 2017

Paahdettua punajuurta, lohta, muusia ja hollandaisekastiketta

Lohta, punajuuria ja hollandaisekastiketta



Lohi oli tänään toivelistalla muusin kera. Pinnalta rapeaksi paistettu sisältä pehmeän mehukas merilohi on herkullista paahdettujen punajuurien ja hollandaise kastikkeen kanssa. Meillä poika on kova liikkumaan ja nälkä sen mukainen, joten hänelle tein vielä lisäksi perunamuusia. Punajuuret kuorin ja viipaloin noin 1 cm paksuiksi viipaleiksi ja paahdoin ne pikkuhiljaa kypsiksi pannulla. Pinnalle vain ripaus merisuolaa. Lohenpalan fileroin tälläkertaa nahattomaksi ja paistoin kuumassa pannussa pinnasta rapeaksi, sen jälkeen muutama minuutti uunissa ja ruoka oli valmis. Tällä kertaa tein kastikkeen ihan Knorrinpussista, ei voita itsetehtyä mutta menettelee. Helppoa ja nopeaa ruokaa ilman sen kummempia kikkailuja. Rakastan maustettua ruokaa, mutta toisinaan on ihana syödä hyvin simppelisti maustettua ruokaa, jossa raaka-aineiden maut pääsevät esiin. Tässä ruuassa ei maustamasiin käutetty muuta kuin suolaa ja tilliä. Punajuuren pehmeä maku ja lohen raikasmaku sointuivat ihanasti yhteen.

Ruuan jälkeen pieni vapaapäivän lepohetki uusimman Makulehden parissa. Mitähän sitä kokkailisi seuraavaksi???? sain tuttavaltani Marokkolaisen appelsiinikakun ohjeen, kakku on täysin gluteeniton. Sen taidankin leipoa vielä tänään tai viimeistään huomenna.


Punajuuria









Kuvissa näkyvät astiat ovat kotimaista keramiikkaa by Raakarå. Todellisia hyvänmielen astioita. Kaikki astiat omanlaisiaan muotoineen ja kuvioineen. Itse en kaivannut lainkaan perunaa. Punajuuret, hollandaisekastike ja rapeaksi paistettu lohi oli herkullinen ja ihanan kevyt ruoka. Nam!

2 kommenttia:

  1. Punajuuri on parasta! Kiva ja helppo tapa onkin paahtaa sitä pannulla - pitää kokeilla! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punajuuri on ihan mun lempi juures.
      Hyvää viikonloppua sinullekin😊

      Poista